Hyvät parantumis yritykset valuivat hukkaan ihan hetkessä. Katsoin sunnuntaina anoreksiasta kertovan dokumentin ja se pelästytti minut todella. Huomasin itsessäni paljon kehonpettämismerkkejä, joten päätin alkaa syödä säännöllisesti, vaikka pelkään painon nousemista todella. Tämä hyvä parantumis yritys kaatui kuitenkin seuraavana  päivänä American Next Top Model ohjelman myötä ja tunsin hirveää itseinhoa ja syyttely alkoi.

Tänään tulee neloselta dokumentti maailman lihavimmasta miehestä, joka todenäköisesti antaa minulle lisää thinspoa. Tiedän, että parantumiseni kannalta olisi vain hyvä jättää kyseiset dokumentit ja ohjelmat omaan arvoonsa, mutta sairasmieleni haluaa ihan vain mielenkiinnosta nähdä lihavia ja ylilaihoja ihmisiä. Siksi olenkin suunnitellut syömiset tälle päivälle hyvinkin tarkkaan ja liikumiset, koska muuten ahdistun ihan liiaksi. Painoni on pakko pudota! Ei minun kehoni minua petä, eihän?
Olen taas kolunnut pro-ana sivut läpi hakien itselleni ymmärrystä ja tajuamusta omaa käytöstäni kohtaan, koska en saa sitä muualta. En tietenkään. Eihän syömishäiriöinen elämä ole hyväksyttävää!





Mutta miksi minä sitten teen sitä? Pelkäänkö niin paljon lihomista, onko ruoka todellakin niin paha vihollinen? Päässäni käydää joka hetki erilaisia ajatuksia ja kamppailuta oikeasta ja väärästä, enkä tiedä kumpaa seuraisin. Katson kateellisena ystäviäni, joidenka anoreksia on puhjennut kukkaansa, jotka ovat kauniita laihoja ja määrätietoisia naisia. Heillä on itsekuria, minulle pahaisella bulimikolla ei ole itsekuria nimeksikään. En minä muuten oksentaisi säännöllisesti, jos kykenisinkin kotrolloimaan syömisiäni niin täydellisesti.

Onhan minusta jälleen huolestuttu, kuka miksikin. Lähinnä "vähäinen" syömiseni huolestuttaa lähinmäisiäni, mutta minä hymyillen valehtelen ja sanon kaiken olevan hyvin ja syön sitten...
Liian tuttu lause minulta, liian kulutettu kaikilta. Eihän sitä kukaan usko, mutta ei kukaan halua uskoakaan että heille tärkeä ihminen on täysin syömishäiriön kourissa. Kuka sellaista tahtoo uskoa? 

Minä tahdon olla kaunis, kaunis luiseva perhonen. Kaikkien ihailema, jokaisen kehuma. Minusta tulee vielä sellainen. Olen koteloitunut toukka joka odottaa että uskaltaa avata siipensä, joka odottaa että on kehittynyt tarpeeksi. Vielä minä lennän.